keskiviikko 26. helmikuuta 2014

Melissa kumisaappaat by Vivienne Westwood

Sain jokin aika sitten netistä tilaamani saappaat, joista olen jo kirjoittanutkin (postaus). Olen saappaista niin onnellinen, että mielelstäni ne vaativat vielä yhden postauksen.

Melissa on brasilialainen, muovikenkiä valmistava kenkämerkki, jolle kenkiä on suunnitellut iso joukko tämän päivän huippusuunnittelijoita (Karl Lagerfeld, Jason Wu, Jean Paul Gaultier, noin muutamia mainitakseni). Muovikengät eivät kuullosta kovin ekologisilta saati mukavilta, mutta nämä popot ovat kyllä valmistajan mukaan niin ekologiset ja mukavat kuin muovista suinkin on mahdollista valmistaa. Sen paremmin en muovin koostumuksesta ymmärrä, mutta Melissa-kenkiin käytetään täysin kierrätettävissä olevaa materiaalia ja tehdas kierrättää mm. kaikki kauden ylijäämäkengät ja valmistaa niistä uusia kenkiä. Melissan kotisivuilla kerrotaan, että he myös ovat yhteistyökumppaneina useille hyöytyä tavoittelemattomille organisaatioille ja lahjoittavat sekä rahaa että kenkiä paikallisille kodittomille lapsille ja raskaana oleville naisille.

Olen nyt muutamana päiväni tepastellut omissa Vivienne Westwoodin suunnittelemissa saappaissani ja olen kyllä yllättynyt käyttömukavuudesta. Okei, tokihan ne hiostavat, jos niitä tarpeeksi pitkään pitää jalassa, mutta yllättävän vähän kuitenkin. Koko vastaa todellisuutta hyvin, oma jalan kokoni on nykyään 39,5, eli 39 on yleensä liian pieni ja 40 liian iso. Tilasin saappaat koko 40 ja ne tosiaan ovat hiukkasen liian isot. Täytyy hankkia paksut pohjalliset, niin luulen, että ongelma ratkeaa.

Katseitahan nämä saappaat keräävät niin päiväkodin tuulikaapissa kuin kadulla kävellessäkin. Mutta kyllä tällaisia kelpaa ihastellakin! Ainoa omasta mielestäni negatiivinen asia on haju. Melissa kengät ovat nimittäin hajustettu, ne ovat bubblegum scented eli makean purkan tuoksuiset. Miksi, oi miksi? Työpaikan pukuhuone haisi työvuoroni aikana jo käytävään sokeripurkalta ja ainakin omaa päätäni alkaa tällainen haju herkästi särkeä. Täytyy toivoa, että tuoksu laantuu pian käytön myötä...

Melissalla on omat mallistot myös miehille ja lapsille. Miehestä en tiedä, mutta tyttärelle voisin hankkia kesäkäyttöön säänkestävät söpöt kengät, vaikkapa tällaiset:
kuva
Laukkujakin Melissalla näytti olevan, käsi ylös kenellä oli tällainen 80-luvulla rantakassina (minun käsi on ylhäällä!)
kuva



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti