sunnuntai 26. tammikuuta 2014

Himalaya Herbals - huippua vai huiputusta?

Oletteko koskaan törmänneet Himalaya Herbals - tuotteisiin?
kuva
Jouduin viime viikonloppuna viettämään pari päivää sairaalassa ja ennestäänkin talvisen ärtynyt ja kuivankoppurainen ihoni muuttui kasvoista ärhäkän punaiseksi ja kirveleväksi, johtuen sairaalan tooodella kuivasta ilmasta. Tuskissani (ja laihan lompakon kanssa) katselin Prisman kasvovoidehyllykköä helpotusta etsien ja mukaan tarttui Himalaya Herbals Nourishin Skin Cream.  50 ml purnukka maksoi vaivaiset 2,6 euroa! Voide on tarkoitettu kai pääasiassa käsille ja vartalolle, mutta sitä voi käyttää myös kasvoille. Ostin joskus syksyllä ihan mielenkiinnosta saman sarjan antiseptisen hoitovoiteen, jota ajattelin laittavani käsien pieniin haavoihin, mutta putkilo unohtui johonkin laukun pohjalle.


Kotona googlailin kyseistä merkkiä, koska se ei ole minulle entuudestaan tuttu. Kuulemma kaikki voiteiden raaka-aineet keräillään Himalajan rinteiltä, valmistus pohjautuu Ayurverda-ajattelumalliin ja vaikka mitä. Jotenkin tulisi mieleen todella luonnollinen ja luonnonmukainen tuote vai mitä? Himalaya herbals on lukemani mukaan myös lentoemäntien suosiossa, he tiettävästi hamstraavat sarjan tuotteita matkoiltaan, koska tykkäävät, että hinta-laatusuhde on erinomainen.

Sen paremmin en INCI-listoista ymmärrä, mutta kyseisen tuotteen listalta hyppäsi ensimmäisenä silmiin "Mineral oil", heti "Aquan" jälkeen. Ja minä kun yritän vältellä mineraaliöljyn käyttöä, varsinkin kasvojen iholla. Mineraaliöljy on peräisin raakaöljystä, jäteöljyksikin sitä kutsutaan. Mineraaliöljy jättää iholle ikään kuin kalvon, joka haittaa ihon "hengittämistä". No, toki mineraaliöljyn käytöstä kosmetiikassa ollaan montaa mieltä, toisten mielestä se on turvallista ja allergisoimatonta ja siksi parempaa kuin esimerkiksi erilaiset kasviöljyt. Sen enempää asiaan puuttumatta, itse siis yritän mineraaliöljyjä välttää, mutta tällä kertaa, pienen empimisen jälkeen, olen rasvaillut muutaman päivän ajan kasvojani tällä voiteella.

Voide kieltämättä yllätti tehollaan, parissa päivässä punakka väri ja kiristävä tunne oli poissa. Voide imeytyy nopeasti, vaikka aluksi tuntuu suht paksulta. Ehdottomasti yhdyn mielipiteeseen, että tuotteella on erinomainen hinta-laatusuhde! Purnukka on ohuehkoa muovia eikä mitenkään erityisen mieltäylentävä, mutta hei, 2,6 euroa!

Onko teillä kokemuksia Himalaya Herbals - tuotteista? Suomesta niitä saa ainakin Prismoista, mutta ilmeisesti vain näitä kahta tuotetta, vai onko jollain parempaa tietoa?

2 kommenttia:

  1. Tosi hyviä tuotteita mun mielestä. Olen ostanut niiyä ensimmäisen kerran Intiasta vuonna 2000. Suosittelen kokeilemaan.

    VastaaPoista
  2. Hei minun liikeessäni on paljon Himalaya tuotteita päivä, ja yö voiteet kasvojen puhdistus, hammastahnat, silmän ympäryysvoide, jalka scrub ja jalkavoide, käsivoiteet, huulirasva muistinkohan kaikki :D Kemikalio sinikulma Hangossa myy näitä.

    VastaaPoista