sunnuntai 27. lokakuuta 2013

Miksei aina voi olla... vapaa lauantai?

Vaikka teenkin vuorotyötä, niin kyllä lauantai vaan onkin sitten kiva päivä. Varsinkin, jos se on vapaapäivä. Usein vapaat viikonloput on kyllä vielä enemmän täyteen buukattuja kuin työviikonloput, mutta omapa on tietysti valintani.

Poikkesin muuten perjantaina töiden jälkeen Bottega Verden Lauttasaaren myymälässä Hyvinvointi-päivällä. Tiedättekö sen tunteen, kun ympärillä on kaikkea kaunista ja tyylikästä ja itse on työpäivästä rähjääntynyt, naama kiiltelee ja tukka hapsottaa? No, minä tiedän. Bottega Verden henkilökunta ei kuitenkaan säikähtänyt vaan sain erittäin hyvää palvelua ja hankin seerumeihin hurahtaneena hyaluronihapposeerumin. Bottega Verde myös auttaa minua täydellisen silmänympärysvoiteen metsästyksessä ja sain oikein vahvan oloisen ehdokkaan testiin. Mutta siitä myöhemmin lisää.

Lauantaina muu perhe lähti Kirjamessuille ja minä poikkesin kauppakeskus Kaaren Punnitse & Säästä- liikkeessä. Olen ollut PS:n asiakas jo 90-luvn puolivälistä lähtien. Ensimmäiset liikkeet sijaitsivat Tampereella, Tullintorilla ja kävelykadulla Anttilan vieressä. Silloin aloittelevana viherpiipertäjänä tuotteet olivat eksoottisia. Siihen aikaan normaaleissa ruokakaupoissa ei juuri esimerkiksi soijamaitoa ollut, joten soijamaidot haettiin Punnitse & Säästä- myymälästä. Samoin soijapaloihin olen tutustunut PS:ssä. Silloinen kauppias oli oikein mukava nuori mies ja kuunteli meidän viherpiipertäjäteinien toiveita ja ehdotuksia mielellään. Konsepti oli selkeästi edellä aikaansa ja nyt viime vuosina liikkeitä on ilmestynyt yhä uusille ja uusille paikkakunnille. Kiertelin Kantsun liikkeessä tänään ihan ajan kanssa ja tunnistin kyllä useita tuotteita, jotka ovat olleet valikoimissa jo sieltä 90-luvulta lähtien.

 
Näitä uskomattoman tunkkaisen makuisia valkosipulikierteitä muistan ostaneeni kämppiksen kanssa naksunälkään jo lukioikäisenä. Muutoin valikoima on kyllä vuosien varrella laajentunut valtavasti, irtotavarana myytävien pähkinöiden, myslien, karkkien, kuivahedelmien ja mausteriisien rinnalla on iso valikoima luomusuklaita, pesuaineita, mausteita, välipalapatukoita ja vaikka mitä. Tämä menee kyllä jo yli minunkin hilseen hörhöilyn saralla:

 
10 euron hintaan voi ostaa pussillisen kiviä juomavedessä liotettavaksi? No huh huh.

Perhe viihtyi messuilla pitkään ja ehdin vielä siivota kotona ennen messulaisten kotiutumista ja lauantai-illan saunavuoroa. Sain muuten messuilta tuliaisena pari lisäystä kokoelmaani. En ole keräilijäihmisiä noin yleensä, mutta eräs hiukan nolo keräilykohde minulla on, kirjoihin liittyen siis. Ehkäpä paljastan sen jonain päivänä täällä blogissakin. Kokoelma alkaa olemaan jo suhteellisen laaja nimittäin.

Olen jo parisen kuukautta haaveillut korvapuustien leipomisesta ja lauantai-iltana vihdoin sain sen aikaiseksi. Paljon on vielä äitinä olemisesta oppimista, mutta eilen opin erittäin tärkeän asian. Ei nimittäin kannata ensin siivota ja sitten ryhtyä leipomaan alle pari vuotiaan lapsen kanssa... Yritin tehdä pullista edes hippasen terveellisempiä, joten puolet jauhoista oli spelttiä. Täytteeseen käytin palmusokeria, joka on edes pikkuisen vähemmän epäterveellistä kuin tavallinen valkoinen sokeri. Palmusokerilla korvapuusteihin tuli ihanan pehmeän aromikas maku ilman äklömakeutta, ehdottomasti menee jatkossakin käyttöön!


Tänään sunnuntaina onkin luvassa vähän erilaista meininkiä, nimittäin PMMPn viimeinen keikka Helsingin jäähallissa. Shoppailua, saunaa, yhteistä aikaa perheen kanssa, leipomista ja jorailua, siinäpä resepti hyvään viikonloppuun. (ja päälle vielä vapaa maanantai)

2 kommenttia:

  1. Ooh, raikkaita valkosipulikierteitä! :)

    Lotta

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin sä taidat olla ainoa tuntemani ihminen, joka tykkää niistä.

      Poista